Kestävä kehitys

Halti perusti kestävän kehityksen työryhmän

Ilmastonmuutokselta tai ympäristöongelmilta ei kukaan voi enään ummistaa silmiään. Ympäristöstä huolehtiminen kuten työntekijöiden oikeudetkin kuuluvat vastuulliseen ulkoiluvaatteiden ja -varusteiden tekemiseen.

Halti haluaa jatkaa valitsemallaan polulla ja tarjota laadukkaita ulkoiluvaatteita ihmisille, jotka haluavat nauttia ulkona olosta. Ulkoiluvaatteiden ollessa kyseessä niiden toiminnallisuus ja turvallisuus haastavissa olosuhteissa on pääasia, mutta Halti haluaa samalla tarjota myös hyviä ja turvallisia ratkaisuja ympäristön ja ihmisten kannalta.

Kestävä kehitys tarkoittaa pitkäjänteistä toimintaa maapallon hyväksi siten, että pidämme siitä niin hyvää huolta, että jälkipolvetkin pääsevät nauttimaan puhtaasta luonnosta ja elämään täysipainoista elämää.

Halti perusti syksyllä 2010 kestävän kehityksen työryhmän, jonka tarkoituksena on miettiä ja tehdä parempia ratkaisuja luonnon ja ihmisten hyväksi. Kuluttajien on erittäin vaikea arvioida tuotteiden ympäristövaikutuksia, jonka takia me Haltilla haluamme tarjota vain hyviä ja turvallisia tuotteita. Haltin kestävän kehityksen ohjelma jakautuu kahteen osaan; ympäristölliseen ja sosiaaliseen kestävään kehitykseen.

Ympäristöllinen kestävä kehitys meidän osaltamme tarkoittaa sitä, että otamme ympäristövaikutukset huomioon tuotteen koko elinkaaressa. Eläinten oikeuksia tuemme olemalla käyttämättä turkiksia, eikä höyheniä tuotteisiimme koskaan poimita eläviltä linnuilta. Haluamme myös kannustaa pitämään ulkoiluvaatteista huolta ja siten lisämään niiden pitkäikäisyyttä.

Sosiaalinen kestävä kehitys tarkoittaa työntekijöiden oikeuksien tukemista. Olemme allekirjoittaneet vuonna 2010 BSCI-sopimuksen (The Business Social Compliance Initiative), jonka tarkoituksena on pitää huolta työntekijöiden työoloista.

Tarkoituksemme on työmme edetessä päivittää näitä sivuja ja lisätä tänne tietoa tekemistämme hyvistä ratkaisuista sekä antaa neuvoja tuotteideen hoitoon ja korjaamiseen.

Me Haltilla haluamme kantaa oman vastuumme ja otamme mielellämme vastaan kehitysehdotuksia ja kysymyksiä. Niitä voi lähettää suoraan sähköpostilla halti@halti.fi.